Ensimmäinen työpäiväni: osa 2
Prečítajte si text a odpovedzte na otázky.
Graafisen alan harjoitteluni alkoi viime viikolla. Harjoittelu tapahtuu suunnittelutoimistossa. Aluksi olin erittäin innoissani, mutta myös erittäin stressaantunut, koska edessä oli 6 kuukautta työskentelyä ulkomailla.
Valitsin asunnon, joka oli lähellä harjoittelupaikkaani, jotta minun ei tarvitse käyttää julkista liikennettä. Työpaikka on kävelyetäisyydellä. Minun täytyy vain kävellä kymmenen minuuttia, ylittää kaksi risteystä, ja sitten olenkin perillä.
Maanantai oli suuri päivä, ensimmäinen työpäiväni. Nousin aikaisin, koska minun piti olla toimistolla klo 9.00 aamulla, enkä halunnut myöhästyä. Kun saavuin, pomo jo odottikin minua. Esittelin itseni ja annoin hänelle harjoittelusopimukseni. Hän hymyili ja sanoi minulle: "'Toivon, että tykkäät piirtää!".
Hän esiteli minulle toimistoa. Se on avoin tila, jossa on neljä työhuonetta. Takaosassa on kokoushuone. Olemme pieni toimisto, jossa on töissä neljä henkilöä. He ovat kaikki alle 35-vuotiaita ja hyvin dynaamisia. Heidän päätyönsä on suunnitella logoja eri tuotemerkeille ja yrityksille.
Ensimmäisenä päivänä olin Michelin, johtavan graafisen suunnittelijan, työparina. Hän on tiimimme kokenein jäsen. Ensin hän pyysi minua piirtämään jotain paperille. Sen jälkeen digitoimme piirustukseni skannerilla. Hän loi kaikille töilleni kansion tietokoneen työpöydälle. Se on ensimmäinen ammattimainen portfolioni, josta olen erittäin ylpeä. Harjoittelujakson lopussa näen miten työni kehittyvät.
Tiistaina autoin Annaa, toimiston nuorempaa graafista suunnittelijaa. Hän on työskennellyt vasta vuoden toimistolla. Hän näytti minulle, miten eri suunnittelijaohjelmistoja käytetään. Hänen kanssaan sain käyttää digikynää, jolla piirretään tietokoneelle. Se on tarkempi työväline kuin hiiri.
Keskiviikkona osallistuin projektitapaamiseen asiakkaiden kanssa. Sain tutustua siihen, miten suunnittelijat kommunikoivat asiakkaiden kanssa, jotta ymmärrämme heidän tarpeitaan ja vaatimuksiaan.
Seuraavina päivinä autoin useiden kuvitusten kanssa. Tutustuin uusiin väripaletteihin ja uusiin kirjasintyyppeihin eli fontteihin. Opin myös käyttämään tasoja.
Nautin ensimmäisestä työviikostani todella paljon. Tiimimme on loistava ja sain työskennellä erilaisissa projekteissa. Opin paljon. Työn on vaativampaa kuin koulu. Tulin joka ilta kotiin hyvin väsyneenä. Aionkin ottaa rennosti nyt ensimmäisenä viikonloppuna ja olla vain kotona.
Ensi viikolla työskentelen kirjasintyyppien eli fonttien parissa. Minun on valittava eri fontit kullekin piirustukselle. On tärkeää ottaa huomioon aineiston välittämä viesti ja visuaalisuus, kun valitsen oikeaa fonttia.